Tämän esityksen   tarkoituksena on kertoa ja kuvailla miten ylimuistoistista ajoista periytyvien tapojen mukaan nuorten seurustelu ja avioituminen Lappajärvellä tapahtui otsikossa mainitun ajanjakson tienoilla. Kertomus pyrkii jonkilaisessa aikajärjestyksessä kuvaamaan nuorten tapaamis- ja serurustelutilaisuuksia ja itseään seurustelua sen alkuvaiheista aina avioitumiseen saakka, joka useimmissa tapauksissa oli seurustelun seurauksena.

   Kertomus perustuu varhaisempaa aikaa koskevalta osaltaan kotikylässäni Lappajärven Tarvolassa kuulemiini kertomuksiin ja kuvauksiin ja myöhemmältä ajalta omiin havaintoihin ja kokemuksiinkin. Tapahtumista, asioista ja esineistä pyritään käyttämään paikkakunnan murteen mukaisia nimityksiä ja ilmaisutapoja.

---------

5. Laasa-Heikki

 Yleisimmin käytetty kokoontumis- ja kyläilypaikka oli Laasa-Heikin avara tupa. Heikki Laasanen, isäntä (1870 - 1934) oli Taussaaren Jaakon, henkisesti vajavaisen torpanmiehen määritelmän mukaan "Heikki-mies, jokamies ja sotamies". Heikki Laasanen oli ollut Ameriikassa siirtollaisena muistini mukaan lähes kaksikymmentä vuotta ja siellä minet vaiheet, toimet ja ammatit kokenut. Hän oli puheittensa mukaan ollut kaivostyömiehenä, farmarin apumiehenä, kapakoitsijana, "poortitalon" pitäjänä, poliisina ja "spanialaisia" vastaan Kuubassa käydyn sodan aikana Ameriikan armeijaan värvättynä. Hän oli verraton tarinoiden ja juttujen kertoja, mutta kyläläiset luokittelivat hänen kertomuksensa emävaleiksi.
   Heikki-isännällä oli kumminkin pitkinä talvi-iltoina erittäin hyvä kuuntelijamenestys. Kylän pojat jo alle kymmenvuotiaista alkaen ja joskus tytötkin olivat väsymättömiä kuuntelijoita. Ja ennen ensimmäistä maailmansotaa, jolloin Tarvolassa oli suuret metsähakkuut ja metsätyömiehiä, jätkiä, oli kymmenittäin ja samoin ajomiehiä hevosineen. Ajomiehet olivat enimmäkseen lapualaisia ja kuurtanelaisia. Osa hakkuu- ja ajomiehistä asui Laasa-Heikissä ja heille lankesi luonnostaa jokailtainen "Ameriikan ihmeiden ja uutisten" kuuleminen, asuntoon kuuluvana luontoisetuna. Tästä pääsivät osallisiksi toisissakin taloissa asuvat jätkämiehet, kunhan vaan tulivat joukon jatkoksi.

  Talon toisessa perikammarissa asui Schauman-yhtiön "pomo", Iso-Eemeli, Emil Grankvist Teerijärveltä. Hän oli rehellisyytensä ja oikeamielisyytensä vuoksi harvinaisen hyväksytty ja kunnioitettu henkilö. Hän oli Heikin kanssa Ameriikassa ollut samassa tyomaassa ja olivat vanhoja tuttavia.
   "Iso-Eemeli" oli oman kertomuksensa mukaan vuosikymmeniä Heikin kanssa kilpaa valehdellut ja vaikka hän minkälaisen tilanteen eteen Heikin johdatti, niin Heikki oli aina ollut vielä kummemmassa, mutta nyt hän uskoi keksineensä valheen, jota Heikki ei voi ylittää. Hän avasi keskustelun: "Kuumin ja pahin paikka elämässäni on ollut kun New Yorkissa annoin ensi konserttini. Ensimmäisen laulun aikana olin aivan likomärkä, mutta kyllä se sitten meni". Heikki kuunteli hiljaa, mutta ei sanonut, että tuohan on vales. Sehän olisi ollut ennenkuulumaton tyylirikko. "Iso-Eemeli" luuli voittaneensa ja Heikinantautuneet ehdoitta, mutta mitä vielä. Hän vaan kokosi voimiaa ja tyylitteli vastaustaan. Näin Heikki: "Voi veikkonen, minulle kävi aivan samalla tavalla, kun minä annoin ensi konserttini New Yorkin Music Hallissa, ainakin kymmenelle tuhannelle kuulijalle. Kyllä syän hakkasi ja ääni ei tahtonut ensimmäisen  laulun aikana luistaa ollenkaan ja kyllä minä hikosin julmasti, mutta kyllä se sitten meni, eikä kättentaputukset meinanneet ollenkaan loppua".
   Tällaisen tilannekuvauksen antaminen vaati melkoista mielikuvituksen leikkiä, kun tietää, että harvoille meistä on suotu vielä vähemmän musikaalista talenttia, kuin Heikille. Iso-Eemeli muisteli myöhemmin: "Heikki perkeles oli taas parempi".

   Ameriikan armeijassa ollessaan Heikki joutui napit vastakkain kenraali Smithin, "Äijän", kanssa. Heikki, mitenkäs se tapahtui?
   "No, minä vartioin kiellettyä aluetta leirillä. "Äijä" rupes pasteerailemaan siinä, eikä lähtenyt pois, vaikka minä kaks kertaa käskin. Sillon minä sanon, että kun et sinä muuten ymmärrä poistua kielletyltä alueelta, niin minun täytyy käyttää ampuma-asetta, mutta "Äijä" sano ettei sulla oo millä ammut. Kas leirin sisävartialla ei ollut kiväärissä panoksia. Mutta minä sanon "Äijälle", että luuletko sinä saatana, että minä oon aina ollu niin köyhä, ettei minulla oo ollu kahta senttiä. Nääs, käträssi makso kaks senttiä. Minä piätin "Äijän" ja vein arestiin vanhaan sikastiijuun, jossa ennestään oli kalkkunakukko.
   Minä nukun aamulla vähä myöhempään, kun olin ollu yöllä vartiossa. Kapteeni Connors tuli hengästyneenä ja hätääntyneenä aamulla telttaani ja sano, mitä sinä Henry, Jumala siunatkoon, oot tehny, kun sinä oot pannu "Äijän" arestiin? Nyt "Äijä" on eversti Watkinsonin teltassa ja kuule Henry, "Äijä" on pahalla päällä. Paa nyt nopeasti päälles, siunaa ihtes ja mee everstin telttaan ja koita pysyä hengissä.
   Minä panin vaatteet päälleni ja otin kuväärin olalleni ja lähin everstin teltalle. Teltan vartijana oli luutnantti Murdoch, jolle sanoin, että piäppäs poika tätä minun kuvääriäni niinkauan kun kumä käväsen everstin teltassa ja kuulen mitä "Äijällä" on asiaa. Telttaan tultuani minä het näin,että "Äijä" oli pahalla päällä. Alkajaisiks se het sani, että Henry perkeles, se Amerikan suurin kerskailija. Näytä nyt se asevarastos, niin katotaan voiko sillä ampua. Minä otin perselakkarista kuuskertaa laukeavan pultookin ja laskin sen everstin pöyälle ja sanon, että kun Henry kerran varottaa kuolemanvaarasta, niin kyllä se on parasta ottaa vakavasti. Mutta nyt vasta "Äijä" oikeen riehaantu. Se huitoi ja huus, että minkälainen kuri ja järjestys tässä rykmentissä on, kun miehet on aseistettu kun Meksikon rosvot. Ota - hän kääntyi eversti Watkinsoniin päin - ota heti Henryltä pultooki pois. Minä otin pokitpuukasta laisin ja panin sen pultookin päälle. Eversti luki sen ja anto "Äijälle" ja sano: ota sinä Henryltäpultooki pois, jos pystyt, minä en pysty siihen. Luettuaan "Äijä" ratkesi liitoksistaan. hän viittasi toisella käillään teltan ovelle ja huusi raivon tukahuttamalla äänellä: Henry perkeles, go out".

   Heikki teki Ameriikassa maanviljelystöitäkin ja silloinkin sattui ja tapahtui: "Olin Dakootan preerillä heinäaikana suuren farmin hevosmiehenä. Me kaatelimme naapurin äijän (suuren kitupiikin) kans heinää kahen hevosen niittokoneella vierekkäin olevilla heinäpelloilla. Minä hoksasin, että taivaalle ilmestyi kumman näkoinen pilvi, joka melkeen peitti auringon valon. Minä huusin naapurin äijälle, että nyt nopeasti suojaan, tuo pilvi ei ennusta hyvää. Mutta äijä -kitupiikki- sen ku ajoi vaan heinää poikki. Minä pysäytin nopeasti hevoset ja kaivoin ihteni heinien alle. Ja sillon se pilvi purkaantu. Suuria mustia kusiaisia satoi ihan määrättömästi, ainakin puoli jalkaa vahvasti ja ne olivat nälkäisiä.Tunnin kuluttua taas kaikki oli ohi. Minä kömmin heinien alta ja puistelin kusiaiset vaatteistani. Mutta naapurin äijän oli ahneutensa vuoksi käynyt höperösti: kusiaiset olivat syöneet niin.että hänen luurankonsa istui koneen istuimella ja kädet ojossa piteli vielä suitsia. Molemmista hevosista oli jäljellä paljaaksi syöty luuranko. Mutta minun ei käynyt mitenkään,kun menin ajoissa suojaan. Mutta äijän luurangon näkeminen niittokoneen istuimella ja hevosten luurangot jäivät minua vaivaamaan niin paljon, että otin aikani ohviisista ja ostin tiketin Bessemeeriin".

-----

11.5. Hääpelimannit:

Vuosisadan vaihteen tienoille asti olivat viulupelimannit olleet hää-, naittais- ja kaikkien muiden tanssitilaisuuksien yksinomaisia soittajia. Pelimannien puutteessa varmaankin kökkä- ja riihitansseissa rallatettiin ja laulettiin tanssisävelmiä ja tanssittiin niiden rytmityksen mukaan. Rallatuksen ja laulun mukaan tanssiminen on ollut niin yleistä, että se on jättänyt paikkaunnan murteeseen kielellisen ilmaisun tanssijasta, joka ei pysynyt laulun tai rallatuksen rytmissä. Hän ei pysynyt "sanalla" Minäkin olen alle 10-vuotiaana poikasena ollut naapurissa katsomassa villankarstuukökkää. Kökän päätyttyä kylän nuoret saivat jonkun aikaa tanssia ja kun ei pelimannia ollut, niin muuan kulkumies, "mesuri", Soinin Jussi rallatti polkat ja kylän tytöt lauloivat valssilaulut ja sotiisit. Hyvin se tanssi ainakin poikasen mielestä silläkin musiikilla kävi.
   Tämän seutukunnan ja täällä soittaneista viulipelimanneista, niinhän lappajärveläiset sanovat, on ennekaikkea mainittava "kansansoittajien kuningas" Matti Hauranmaa (1858 - 1936). Hän oli saamani tiedon mukaan syntynyt Tarvolassa 9. tammikuuta 1858 ja muuttnut aivan nuorena Kortesjärvelle. Vuosisadan lopulla soitteli Mynkeli-niminen mies Söyringissä. Paljon käyttetty eri tilaisuuksien soittaja oli Antti Pyhälahti, joka ainakin 1916 tienoissa asui Aholan tienhaaran paikkeilla. Seuraavassa muistinvarainen luettelo tanssitilaisuuksien viulipelimanneista:
"Koskelan Pikku-Jussi" eli Jussi Koskela, Hermanni Vaikionpää, Eemeli Mars, "Salkun-Jussi" eli Jussi Aho, Sulo Rannisto, Viljami Yliaho, Eeti Vähäsöyrinki ja Väinö Päällysaho. Viimeksimainittu oli kaikkein parhaita kuulemistani viulunsoittajista. Oli paikkakunnalle suuri vahinko, että tämä musikaalinen lahjakkuus ei saanut elää nuorukaisikää kauemmin. Edellämainituista myöskin Eemeli Mars oli taitava soittaja. Olen ainakin kerran ollut hänen soittamissaan häissä.
   Vuosisadan ensimmäisen vuosikymmennen allusta alkaen hanuri alkoi saavuttaa valta-asemaa sekä pito-, että tanssipaikkojen soittimena. Se oli viulua kovaäänisempi ja rytmimusiikin esittämiseen viulua sopivampi. Ensin se ilmaantui yksirivisenä, sitten kaksirivisenä ja ennen ensimmäisen vuosikymmenen loppua kolmirivinen oli yleisin kaikissa tanssitilaisuuksissa, perhejuhlat, naittaiset ja häät mukaanlukien.
   Hanurinsoittajista mainehikkain oli Lammin Matti, "Miinan Matti". Hän oli kuuluisa hääpelimanni ja ainakin yhtäkuuluisa "seinänpelkäämätön" tappelija. Räyskän (=Mattilan) häiden tappeluista hänet oli tuomittu 3 kuukaudeksi vankilaan ja nimismies Odewall tuli apulaisineen noutamaan Tilda Aholan ja Aleksanteri Nyyssölän häissä pelimannina olevaa "Miinan Mattia" rangaistusta kärsimään. Mutta Matti Lammi pääsi pakoon ja jatkoi pakoa amerikkaan asti, jossa viipyi 27 vuotta. Loppuikänsä hän asui Lammillakotitalonsa läheisyyteen rakentamassaan pienessä asumuksessa. Kerran menneitä muistellessaan kertoi muutamissa häissä hänen soittokumppanina olleen kuuluisa kuurtanelainen hääsoittaja Alangon Santtu, jonka toinen kuuluisa kuurtanelainen, muistaakseni Matti Sillanpää surmasi Palokankaalla 1907-08 tienoilla.
   "Miinan Matin" mentyä Ameriikkaan oli pitosoittajana monien vuosien ajan Helge Koskela ja hänenkin mentyä Ameriikkaan 1913 tienoissa veljekset Jussi ja Jaakko Orava soittuvat ainakin vuosikymmenen häät, naittaiset ja tanssi-iltamat. Kauhajärvellä hanuripelimanni oli Erkki Kiilunen, joka Tarvolassakin soitti häitä, ainakin Sigrid Annolan ja Arvi Paalasen häät 1912-13 paikkeilla. Yli-Ollissa asunut "Pelttarin Viljami" eli Viljami Ahola-Olli hoiti alueensa pelimannin tehtävät Ameriikkaan menoonsa asti. Joskus hääsoittajia oli naapuripitäjistäkin. Evijärveläinen Hemmi Vertanen soitteli Lappajärvelläkin häitä. hän muutti myöhemmin Sieviin. Alajärveläinen Matti Sikkilä soitti ainakin yhdet häät Tarvolassa. Samoin Vimpelin Sääksjärveläiset viulupelimannit Aho ja Lambacka soittivat Tarvolassa Sanelma Ollin ja Nestori Palokankaan häät v. 1917.

----

Tarvolan Kotalan kesämökissä
27. toukokuuta 1978

J. E. Hannula.